Pekka Hallberg: Arvot tasapainossa? Mietteitä oikeudesta, kilpailukyvystä ja hyvinvoinnista (2005, 189 s.)

Harvalla suomalaisella on niin näyttävä cv kuin Pekka Hallbergilla. Hän on toiminut korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä vuosina 1993–2012, mutta hän on tehnyt paljon muutakin.

Hän on ollut oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksenaSuomen akatemian tutkijana, hallinto-oikeuden professorina.

Hän on tuplatohtori, väitöskirjojaan hän on puolustanut niin oikeustieteellisessä kuin valtiotieteellisessäkin. Hän on ollut keskeisiä toimijoita  valtiosääntöuudistuksissa, erityisesti perusoikeussäännösten kehittämisessä.

Hänen nimensä oli 2012 esillä kansalaisliikkeen mahdollisena presidenttiehdokkaana.

Median valokeilaan Hallberg joutui keväällä 2010, kun kahta ulkomaalaista isoäitiä odotti maastakarkotus. Hallberg yritti vaikuttaa käännytyspäätökseen lähettämällä kirjeen poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle. Hallbergin kirjeen ansiosta poliisi antoi lisäaikaa päätöksen toimeenpanolle.

Myöhemmin Hallbergista on tullut suomalaisen oikeusvaltioperiaatteen maastaviejä, varsinkin niihin maihin, joissa ei ole toimivaa demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa.

En voi kulkea koulumestarina, mutta Suomella on tarjottavana malli, johon kuuluvat rauhallinen kehitys, oikeusturva-ajattelu ja osallistuva, hyvä hallinto. Vallan pelisäännöt, avoimuus ja julkisuus eli sananvapaus liittyvät tähän. (Suomen Kuvalehti 23.3.2013)

Jos jonkun suomalaisen vaikuttajan voi kutsua kuuluvan suomalaiseen poliittiseen eliittiin niin Pekka Hallbergin.

Mutta ovatko hänen moraalifilosofiset ajatuksensa tunnettuja?

Luulenpa, että vain harva ammattifilosofi on vaivautunut lukemaan Hallbergin teoksia. Jo oman genren sisällä on tarpeeksi lukemista odottavia teoksia.

Itselleni nuo karsinat kuten ”filosofia”, ”historia”, ”sosiologia” eivät ole koskaan merkinneet mitään

Liityin vajaat 15 vuotta sitten työryhmään, joka ryhtyi laatimaan uutta filosofian oppikirjaa. Sen nimeksi tuli Polkuja filosofiaan (2011).

Halusin laatia siihen etiikan osuuden. Oppikirjan luku Etiikan luonne osoittautui melkoiseksi haasteeksi. Kun on käytössä vain vähän rivejä, miten esittelisi tämän varsin keskeisen etiikan osan lukiolaisille. Vieläpä niin, että lukija saisi siitä jotain irti vähäisilläkin filosofian pohjatiedoilla.

Helpoin vaihtoehto olisi ollut turvautua etiikan klassikoihin kuten Mooreen tai Kantiin. Ja kyllähän hekin mukaan tulivat ja erityisesti hyödynsin silloisen filosofian professori Timo Airaksisen näkemyksiä siitä mihin moraali perustuu.

Mutta ennen varsinaisten filosofian klassikkojen esiinmarssitusta, vyörytin oppikirjan sivuille Pekka Hallbergin moraalifilosofiaa.

Nyt kun jo lopullisesti kaikista karsinoista (onhan ”koulukin” yksi niistä) syrjään vetäytyneenä selailin Polkuja filosofiaan, palasin taas pohdiskelemaan Hallbergin ajatusten hedelmällisyyttä.

Oppikirjaa tehdessäni en käyttänyt lähteenäni Hallbergin Arvot tasapainossa ? (2005) teosta, vaan hänen artikkeliaan joka ilmestyi Yliopisto-lehdessä jo 1998.

Molemmissa lähteissä puhutaan kuitenkin samasta asiasta.

Selventääkseen asiaa käyttää Hallberg vertauskuvanaan puuta:

”Luonnossa kulkijalle sopiva vertaus saattaisi olla puu, jonka neulaset kuvaavat jatkuvasti muuttuvia sääntöjä, oksat pysyvämpiä periaatteita ja runko arvoperustaa.” (Yliopistolehti v. 1998)

Kirjaansa Arvot tasapainossa hän on ehkä selvemmin kuin seitsemää vuotta aikaisemmin, tulkinnut ”juurakon” merkitystä:

”Oikeus ilman eettistä pohdiskelua kuivettuu samoin kuin juureton puu kaatuu tuulenpuuskassa.”

Vaikuttaa siltä, että moraalifilosofian ehkä keskeisimmän käsitteen ”arvon” Hallberg sijoittaa sekä runkoon että juurakkoon. Itsekin laittaisin ”arvon” molempiin paikkoihin.

Oppikirjassani en tarpeeksi huomioinut eettisen pohdiskelun merkitystä. Juuri siitähän ne arvotkin nousevat.

Tässä esseessäni en käsittelee Hallbergin kirjan muita teesejä, vain tätä yhtä. Hallbergin aivoriihestä nousee esille muitakin mielenkiintoisia kysymyksiä: mm. hyvinvointivaltiomallin (sitähän Suomi soveltaa) suhde yrittäjyyteen. Itse asiassa nämä kysymykset ovat jo vahvasti yhteiskuntafilosofisia.

Kun miettii arvojemme perustaa, kannattaa olla mahdollisimman konkreettinen.

Terho Pursiaisella oli vuosia sitten Helsingin yliopistossa luentosarja, jolla oli mahtava otsikko Jumala. Houkuttelin muutamia oppilaitanikin mukaani yliopistolle; monet heistä selvästi myös kuuntelivat luentoa.

Erityisesti jäi mieleeni Pursiaisen toteamus: ”Olen kyllästynyt jatkuviin arvokyselyihin. Jos haluamme tietää henkilön arvot, niin antakaamme hänelle kuukauden ajaksi vihko, johon hänen voi laittaa kaiken sen mitä hän ostaa, hintoineen.”

Teoria ja käytäntö eivät välttämättä kohtaa moraalin kenttäharjoituksissa — elämässä.

Moraalihan perustuu (näin minä sen näen) yksilön tekemiin valintoihin, joita arvot ohjaavat.

Hallbergin puuvertaus on tässä varsin hyödyllinen.

Yhteiskuntamme ja kulttuurimme arvot ovat usein näkymättömissä, niin kuin juurakot usein ovat. Saattaa olla, että me emme edes tiedosta tämän juurakon olemassaoloa. Normit (neulaset) ovat helpommin nähtävissä. Toki myös osa normeista on piilossa.

Kävin tänään kaupassa ostamassa mm. siikaa, kermaa ja kissanruokaa. Täytyy tunnustaa että ostin myös pullon hyvää meksikolaista olutta. Ne olivat niitä arkisia valintoja. Mikään ostoksistani ei ehkä edustanut kestävän kehityksen kannalta optimaalisia kulutusvalintoja.

Katson usein lähikauppani ilmoitustaulua, vaikka harvemmin sieltä mitään löydän. Ehkä en edes tarvitse mitään; elänhän suunnattoman tavarapaljouden keskellä. Usein vahvin motivaationi liittyykin karanneisiin eläimiin. Aina on joku kissa karkuteillä ja on hyvä tietää karkulaisten oikea osoite. Koirat eivät lähde yhtä herkästi luvattomille reissuille. Tällä kertaa katseeni kuitenkin liimautui suloista kääpiösnautseria esittävään kuvaan. Tekstistä kävi ilmi, että eläin oli joutunut koiravarkaan kynsiin. Se oli siis kidnapattu. Ilmoituksessa toivottiin näköhavaintoja (kyllähän varastettuakin koiraa täytyy joskus käyttää ulkona).

Jos olisin haastatellut vaikkapa sataa lähikauppani asiakasta ja näyttänyt heille tuon varastetun koiran kuvaa ilmoitustaululta ja kysynyt heidän mielipidettään asiasta — niin todennäköisesti kaikki olisivat kauhistelleet asiaa. Jos olisi sattunut käymään niin, että olisin haastatellut myös koiravarasta, olisi hän mitä ilmeisimmin ollut samaa mieltä muiden kanssa:

”Hirveää. Aivan hirveää!”

Vaikka uskonkin siihen, että arvot ovat yksilöllisiä valintoja, niin uskon myös ”juurakkoon.”

On olemassa näkymätön, universaalisten arvojen kivijalka.

Yllättävän monista asioista olemme samaa mieltä. Jopa niin, että ne jotka eivät jaa tätä yhteistä arvokivijalkaa, eivät uskalla tuoda esille poikkeavia näkemyksiään.

Koko kevät ja nyt alkukesäkin on puhuttu paljon Ukrainan sodasta, myös moraalin näkökulmasta.

Jos kysymme Ukrainan sodasta, lähes keneltä tahansa suomalaiselta, he pitävät sitä järjettömänä, brutaalina ja rikoksena ihmisyyttä vastaan. Jos saman kysymyksen esittää Venäjällä, niin vastaukset ovat aivan jotain muuta.

Tämä esimerkki on pinnallisesti katsoen vastaesimerkki ajatukselle, että monissa asioissa (esim. kun puhutaan viattomien siviilien tappamisesta sodassa) olisivat voimassa universaalit arvot.

Pitäisikö meidän puhua sittenkin vain kulttuurisista arvoista…

Mutta helposti unohdamme oleellisen asian, jonka Pekka Hallberg on ottanut esille kirjassaan: ilman jatkuvaa eettistä pohdiskelua juurakot kuivettuvat.

Onko Putinin Venäjällä käynyt juuri näin?